Teatteriarvostelu klassikkoteoksesta
Suomenlinnan kesäteatterissa on pyörinyt koko kesän klassikkonäytelmä Yksi lensi yli käenpesän, josta teatteriarvosteluni kertoo. Kyseinen näytelmä on kertomus vääränlaisesta vallankäytöstä, mielisairaiden peloista ulkomaailmaa kohtaan ja järjestelmän vastustamisesta.
Alunperin kertomus on Ken Keseyn kirjoittamasta romaanista, josta tsekkiläinen elokuvaohjaaja Miloš Forman ohjasi menestyksekkään elokuvan. Nykyään teos on erittäin suosittu teatteripiireissä. Suomenlinnan kesäteatterissa esitetty versio on melko uskollinen alkuperäiselle teokselle ja siihen ei ole lisätty uusia käänteitä, eikä sitä ole juurikaan modernisoitu. Sen sijaan teatterin versio oli hieman yksinkertaistettu ja joitain tapahtumia oli jätetty pois. Veikkaan olosuhteiden vaikeuden olleen tämän takana.
Esitys kertoo vangista nimeltä McMurphy, joka siirretään mielisairaalaan, jotta hänen mielentilansa saadaan tutkittua. Hän kapinoi alusta asti järjestelmää vastaan ja vastustaa erityisesti mielisairaalan johtajaa rouva Ratchedia. McMurphy käännyttää myös muut potilaat vastustamaan johtajaa ja hänen epäpäteviä metodejaan. Juonipaljastuksia välttääkseni en kerro tapahtumien kulusta enempää, jotta teoksen loppu tulisi yllätyksenä.
Mielestäni juoni on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Esitys oli myös onnistuttu pitämään kiinnostavana, vaikka lavasteet pysyivätkin koko ajan samoina ja henkilöitäkään ei ollut kuin muutama. Loistavat roolisuoritukset ja käsikirjoituksen poikkeavuus pitivät mielenkiintoa yllä.
Näytelmän toteutus oli mielestäni olosuhteisiin nähden loistava ja pidin siitä kuinka yksinkertaisesta saatiin luotua hyvä ja kiinnostava näytelmä. Lavasteet pysyivät siis koko esityksen ajan samoina, mutta valaistusta ja äänimaailmaa muuttamalla tunnelmaa onnistuttiin vaihtamaan tarvittaessa esim. päivästä yöksi.
Hahmot näytelmässä olivat kiinnostavia, koska jokaisella oli takanaan erilainen tarina ja näyttelijät olivat selkeästi hyvin perillä siitä, millainen kuva hahmosta tulee luoda yleisölle. Oma suosikkini oli ehdottomasti itse päähenkilö McMurphy. Hän oli mielisairaalaan saapuessaan uhmakas ja hankalasti hallittavissa. Loppua kohden hänestä alkoi kuitenkin kuoriutua pehmeämpi hahmo, mutta hän oli edelleen sinnikäs ja halusi saada muutosta aikaan.
Tulkitsin esityksen kannanotoksi vallankäytöstä ja sen luomista tasa-arvo ongelmista eli McMurphy oli sisukas ja halusi olla ensimmäinen, joka uskaltaa uhmata mielisairaalan johtoa, mutta lopulta johtaja, joka kokee olevansa ylempiarvoisempi kuin potilaat, päättää hiljentää tämä äänen, joka yrittää vain parantaa sairaalan oloja enemmän potilaslähtöisiksi.
Ohessa tuli ilmi myös, että jotkin potilaat ovat sairaalassa vain, koska eivät uskalla enää palata ulkomaailmaan ja pelkäävät sen tuomia haasteita. Tämä ongelma on varmasti monella esimerkiksi vangilla, joka on ollut ns. muiden huostassa pitkään eikä tiedä enää mitä odottaa itsenäiseltä ja vapaalta elämältä. Esityksessä päähenkilö McMurphy kannusti kuitenkin potilaita lähtemään ja kohtaamaan pelkonsa.
Kaikinpuolin näytelmä oli mielestäni hyvä ja parempi, kuin muut näytelmät mitä olen nähnyt. Minun mielestäni monissa näytelmissä yritetään liikaa ja näin saadaan aikaan vain sekava esitys, jossa on vaikea pysyä mukana. Yksi lensi yli käenpesän oli tehty hyvin, ilman turhia efektejä ja lavasteita. Yksinkertainen teos, mieleenpainuvilla roolisuorituksilla ja hyvällä juonella.
Alunperin kertomus on Ken Keseyn kirjoittamasta romaanista, josta tsekkiläinen elokuvaohjaaja Miloš Forman ohjasi menestyksekkään elokuvan. Nykyään teos on erittäin suosittu teatteripiireissä. Suomenlinnan kesäteatterissa esitetty versio on melko uskollinen alkuperäiselle teokselle ja siihen ei ole lisätty uusia käänteitä, eikä sitä ole juurikaan modernisoitu. Sen sijaan teatterin versio oli hieman yksinkertaistettu ja joitain tapahtumia oli jätetty pois. Veikkaan olosuhteiden vaikeuden olleen tämän takana.
Esitys kertoo vangista nimeltä McMurphy, joka siirretään mielisairaalaan, jotta hänen mielentilansa saadaan tutkittua. Hän kapinoi alusta asti järjestelmää vastaan ja vastustaa erityisesti mielisairaalan johtajaa rouva Ratchedia. McMurphy käännyttää myös muut potilaat vastustamaan johtajaa ja hänen epäpäteviä metodejaan. Juonipaljastuksia välttääkseni en kerro tapahtumien kulusta enempää, jotta teoksen loppu tulisi yllätyksenä.
Mielestäni juoni on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Esitys oli myös onnistuttu pitämään kiinnostavana, vaikka lavasteet pysyivätkin koko ajan samoina ja henkilöitäkään ei ollut kuin muutama. Loistavat roolisuoritukset ja käsikirjoituksen poikkeavuus pitivät mielenkiintoa yllä.
Näytelmän toteutus oli mielestäni olosuhteisiin nähden loistava ja pidin siitä kuinka yksinkertaisesta saatiin luotua hyvä ja kiinnostava näytelmä. Lavasteet pysyivät siis koko esityksen ajan samoina, mutta valaistusta ja äänimaailmaa muuttamalla tunnelmaa onnistuttiin vaihtamaan tarvittaessa esim. päivästä yöksi.
Hahmot näytelmässä olivat kiinnostavia, koska jokaisella oli takanaan erilainen tarina ja näyttelijät olivat selkeästi hyvin perillä siitä, millainen kuva hahmosta tulee luoda yleisölle. Oma suosikkini oli ehdottomasti itse päähenkilö McMurphy. Hän oli mielisairaalaan saapuessaan uhmakas ja hankalasti hallittavissa. Loppua kohden hänestä alkoi kuitenkin kuoriutua pehmeämpi hahmo, mutta hän oli edelleen sinnikäs ja halusi saada muutosta aikaan.
Tulkitsin esityksen kannanotoksi vallankäytöstä ja sen luomista tasa-arvo ongelmista eli McMurphy oli sisukas ja halusi olla ensimmäinen, joka uskaltaa uhmata mielisairaalan johtoa, mutta lopulta johtaja, joka kokee olevansa ylempiarvoisempi kuin potilaat, päättää hiljentää tämä äänen, joka yrittää vain parantaa sairaalan oloja enemmän potilaslähtöisiksi.
Ohessa tuli ilmi myös, että jotkin potilaat ovat sairaalassa vain, koska eivät uskalla enää palata ulkomaailmaan ja pelkäävät sen tuomia haasteita. Tämä ongelma on varmasti monella esimerkiksi vangilla, joka on ollut ns. muiden huostassa pitkään eikä tiedä enää mitä odottaa itsenäiseltä ja vapaalta elämältä. Esityksessä päähenkilö McMurphy kannusti kuitenkin potilaita lähtemään ja kohtaamaan pelkonsa.
Kaikinpuolin näytelmä oli mielestäni hyvä ja parempi, kuin muut näytelmät mitä olen nähnyt. Minun mielestäni monissa näytelmissä yritetään liikaa ja näin saadaan aikaan vain sekava esitys, jossa on vaikea pysyä mukana. Yksi lensi yli käenpesän oli tehty hyvin, ilman turhia efektejä ja lavasteita. Yksinkertainen teos, mieleenpainuvilla roolisuorituksilla ja hyvällä juonella.
Kommentit
Lähetä kommentti